keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Tulossa

Mirzu heitti kanssabloggaajille haasteen esitellä omia to-do-listojaan. Katsotaanpas:

Amelia on ollut pakko-saada-neule siitä lähtien, kun näin Olebrummin version retriitissä. Samaisessa retriitissä adoptoin Karoliinalta projektiin sopivat langatkin, Hjertegarnin Perun pääkaupunkia (en vaan voi kutsua kaunista lankaa Limaksi). Aion kutoa mallin ylhäältä alaspäin, koska se on paljon kätevämpää niin.

Tilasin kesällä Secretwoolista harmaata Cascade 220:tä, ja niistä tulee villatakki, kunhan ensin käyn Tuulian pajan ja opin uuden tekniikan. Joku vohvelimainen pinta on suunnitelmissa, iso kaulus ja resorit. Ehkä taskutkin. Tykkään langasta tosi paljon jo nyt, vaikken ole vielä kutonut silmukkaakaan.

Multnomahia varten on varattu kaksi kerää Ilun värjäämää kainuunharmasta vadelman sävyissä. Huiveille olisi muutenkin tarvetta, vietän nimittäin päiväni toimistoksi naamioituneessa jääkaapissa. Jossain vaiheessa aion kutoa myös Maran (ehkä villatakista ylijäävästä angoramerinosta?). Suunnitelmissa on myös iso harmaa kietoutumishuivi, mutta sitä varten pitää ensin lainata rukki ja kehrätä langat:)

Paraphernaliat haluan minäkin, ohje on tulostettuna ja lankakin on valmiina, Jitterbugin Elephant's Daydream. Tänään listalle hyppäsivät Kalajoki-sukat - onkohan mulla niihin sopiva lankaa? On ne vaan niin kertakaikkisen komiat!

Lapaskuumekin on iskenyt, ensimmäisenä listalla ovat Totoro-lapaset - en tosin ole ihan varma onko varastossa sopivia lankoja, pitää penkoa (ajattelin yhdistää sävykästä harmaata ja aikas heleää turkoosia näihin, tai omenanvihreää). Kissa-, merihevos- ja luumunkukkalapaset tahdon myös. Ja alpakkalapaset. Pienoismallillekin pitää muutamat kutoa, mutta niihin taidan käyttää muinaisia seiskaveikan jämiä (itsekäs hirviöäiti).

Pipoja ja myssyjä aion kutoa myös, listalla ovat ainakin Blueberry hat ja Beaumonde inspired hat. Ja Villapeikon Mustikka-pipo, se on hieno. Varaston kätköistä löytyy toivon mukaan jotain kivaa näitä varten.

Listalla on kaikenlaista muutakin, mutta nämä nyt polttelevat kuumimmin.



Nämä ihanuudet saapuivat eilen, ja tykkään niistä ihan kamalasti. Manos Silk Blendiä (paras huivilanka ikinä) ja Misti Alpacaa. Nam.

1 kommentti:

  1. Heh, mulle tuli ihan sama reaktio siitä Olebrummin Ameliasta :). Kattelin varastoistani siihen ohutta beigeä pirkkalankaa ja napeiks kirkkaanpunasia palluroita - mullei ollu samanlaisia nappeja erivärisinä enkä kykene ostaan uusia, kun nappivarasto on kolossaalinen :).

    Kiitos tästä listasta, päässee kirjanmerkkeihin referensseiks :D. Ja noi petroolit synttärilangat on kyllä ihanuutta.

    VastaaPoista