sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Hyviä päiviä

Tällä viikolla on ollut monta hyvää päivää. Ensin posti toi paketillisen suklaata pohjoisesta (langan ja suklaan vaihtokurssi oli erinomainen) ja säkillisen Laikan minulle värjäämää BFL/silkkiä. Niin kaunista! Olen varma että villa kehräytyy nätin eläväpintaiseksi semisolidiksi langaksi. Mikä parasta, tätä ihanuutta on kilon säkki - siitä luulisi riittävän villatakiksi.



Perjantaina sain paketin Kaheli-vaihtopariltani Maja-bluelta. Paketti oli uskomattoman ihana, täynnä ajatuksella valittuja kivoja juttuja ja ihkulankoja. Katsokaa vaikka:



Vyyhti Wolmeisen sukkalankaa värissä Sabrina, Aracaunian Rancoa petroolinsinisenä, itsetehdyt suloiset lehtikuvioiset töppöset, Marseille-saippuaa, Minigrip-pusseja, herkkusuklaata, hiustenhoitotuotteita ja söpö pieni lammas. Tästä paketista tulee olemaan iloa pitkäksi aikaa, kiitos vielä Maja-blue!



Viikon kruunasi tieto, että pääsen osallistumaan Neuleretriitti II:en. Ensimmäisellä kerralla oli hurjan hauskaa, joten odotukset ovat korkealla!

torstai 28. tammikuuta 2010

Vihreää huopaa

Siskon viileä teinipoika esitti vienon toiveen superlämpimästä huovutetusta myssystä, ja kuuliainen täti totteli oitis. Olen kutonut näitä huovutettuja myssyjä aika monta, ja periaatehan on yksinkertainen: kutodaan järkyttävän kokoinen piponmallinen säkki, heitetään se pyykkikoneeseen ja tadaa! Huovutettu myssy on valmis.



Aiemmat versiot olen kutonut Fritidsgarnista, mutta tällä kertaa lahjansaajan toive kohdistui Cascade 220:en. Sekin huopui oikein nätisti - pinnasta tuli huomattavasti tiiviimpää, kutistumista tosin tapahtui korkeussuunnassa suhteellisesti enemmän kuin Fritidsgarnissa.



Lankaa kului melko tasan 100 gr, 20 cm:n pätkä jäi yli. Ompelin tähän vielä fleecevuorin lisälämpöä tuomaan ja kutitusta estämään. Kiva myssy, toivottavasti vastaanottajakin tykkää.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Lankarakkautta

Ostin taannoin Pigeonroof Studion Kristalta todella kauniin väristä Luminosity-sarjan BFL/silkkiä, ja nyt sain sen kehrättyä ja kerrattua langaksi asti.



Siitä tuli ihanaa. Itse tehtyä ihkulankaa! Värit ovat intensiivisiä ja hehkuvia, ja juuri sitä kaunista petroolinsinistä, jota on liki mahdotonta saada toistumaan kuvissa oikein. Undulate, 119 gr/300 m, 80% BFL, 20% silkkiä.



Alun perin ajattelin kutoa tästä pipon, mutta lanka on niin pehmeää (kuljin yhden illan kotona vyyhti kaulassani), että taidankin tehdä siitä huivin.



Olen ostanut Kristalta niin lankaa kuin villaakin - jos kauniit värit ja laadukkaat materiaalit kiinnostavat, niin voin lämpimästi suositella hänen tuotteitaan.



Oi että.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Brabant-huivi



Vuoden ensimmäinen valmistunut neule! Tylsä kudottava, mutta täydellisen värinen ja ihana käytössä. Nelosen puikot, alussa silmukoita 70, kudotaan 2o 2n -korinpohjaa kunnes lanka loppuu (puoli metriä jäi yli). Lankana ihan paras huivilanka Manos Silk Blend (jota saa mm. Secretwoolista ja Lankaideasta), kaksi vyyhtiä. Tykkään!

Huivin nimi juontuu siitä, että aloitin kutomisen Pohjois-Brabantissa, ja tämä laulu soi tuolloin päässäni tauotta.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Kauluri miehen toisellekin siskolle

Just kun pääsin sanomasta että kaulurikiintiö on täynnä... no, kerta kiellon päälle. Ensimmäinen lahjakauluri oli menestys, ja kuulin kautta rantain, että miehen toisenkin siskon mielestä se oli tosi tosi kiva. Ymmärsin vihjeen, ja synttärilahjapakettiin käärittiin tämmöinen villatuubi:



Simppeliä 2o 2n -neulosta ensin tasona ja sitten suljettuna, lopussa leventelin 3o 2n -neuleeksi. Tuli ihanan pehmoinen ja lämmin (testasin yhden illan, kun palelsi). Lanka on aiemmin syksyllä kehrättyä marraskuun päästäistä, ja sitä jäi vielä aika iso kerä. Mitähän siitä keksis?

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Katsaus kuluneeseen vuoteen, osa 2

Kaikenlaista ehti valmistua viime vuoden aikana. Tarkempia tietoja löytyy Ravelrystä.

Pipoja:


Kaikki ovat olleet kovassa käytössä, tuota sinistä palmikkopipoa lukuunottamatta. Se on ihan kiva, muttei yhtä kiva kuin nuo muut.


Sukkia:



Wollmeise-sukat ovat teillä tietymättömillä, ei hajuakaan sijainnista. Muuten kaikkia on tullut käytettyä tasaisen paljon. Raidalliset polvisukat ja vihreät tavikset on kudottu itse värjätyistä langoista, muuten valikoimasta löytyy Regian Kaffe Fassettia, vaihdossa saatua Ilun värjäämää bambusilkkivillaluksuslankaa ja Noro Kureyon Sockia (oikein kiva lanka!).


Lapasia (ja yhdet tossut):


Nuo villavuoratut ovat olleet lämpimimmät lapaset ikinä, suosittelen kaikille paleleville.


Huiveja ja kaulureita:


Suurin osa näistä on mennyt lahjoiksi - kehruun sivutuotteena tuppaa syntymään sadan gramman vyyhtejä, joista ei saa oikein muuta kuin pipoja ja kaulureita.


Villatakkeja ja -paitoja (ja haalari):


Näitä olisi saanut olla enemmänkin, mutta aikaa haaskaantui muutamiin purkamista odottaviin tekeleisiin. Ensi vuonna paremmalla onnella, toivon mukaan. Paidat ovat sinistä antiikkipaitaa lukuunottamatta olleet käytössä, ja puputakki onnistui villitsemään muutaman muunkin:)


Lankaa:


Harjoittelua ja muutama ihan käyttökelpoinenkin vyyhti.