tiistai 7. helmikuuta 2012

Yksi

One year!

Meillä juhlittiin eilen Palleroisen ensimmäistä syntymäpäivää. Pikkuruisesta varaslähdön elämään ottaneesta rääpäleestä on kasvanut touhukas, ehtiväinen, aurinkoinen, melkein-kävelevä iso poika. Viisas lastenlääkäri sairaalassa sanoi, että vuoden päästä kukaan ei huomaa, että alkutaival oli vähän kivikkoinen. Silloin sitä ei meinannut uskoa, mutta onneksi lääkäri oli oikeassa. Tein pojalle lahjaksi oman unikisun, sillä isoveljelle unikisu on tärkein unikaveri – oltiin jo vähän huolissaan, kun pikkuveljellä ei ollut omaa kisua. Toistaiseksi kakku oli kyllä pehmeää pakettia kiinnostavampi.

Thomas and his sleep kitty

Tässä kisut yhteispotretissa, ja kuten näkyy, toista on halattu tiukasti monena yönä. Materiaalina molemmissa vanhat kesähousut, ja jemmasta löytynyttä puuvillaa.

Sleepkitties

Äidin pikku hurmuri:)

Smile

9 kommenttia:

  1. Voi onnea yksivuotiaalle! Hän taisi syntyä kutakuinkin saman verran etuajassa kuin tuo meidän poika viime elokuussa. Vielä tuon varaslähdön joissain asioissa huomaa mutta ehkä sitten aivan oikeasti muutaman kuukauden kuluttua ei enää!

    VastaaPoista
  2. Ihania kisuja, ja ihana pikku hurmuri <3 Täytyy sanoa että ihana isovelikin, kun huolehtii siitä että toisellakin on oma tärkeä kisu.

    VastaaPoista
  3. Onnea yksiveelle! Söpöt kisulit!

    VastaaPoista
  4. Onnea pienelle sankarille!
    Ja tosiaan, kisut ovat valloittavat ♥

    VastaaPoista
  5. Kiitokset kaikille! Ensi viikolla juhlitaankin sitten isoveljen synttäreitä:)

    VastaaPoista
  6. Onnea 1-vuotiaalle :D Meidänkin pikkarainen otti varaslähdön melkein kaksi kuukautta ennen ja ihmeellisesti rääpäleestä tuleekin ykskaks pallero :D Ihania kisuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihmeen vahvaa tekoa nuo pienet ovat, vaikka alussa niin kovin pieniä ja hauraita.

      Poista
    2. Kiitos! Ihmeen vahvaa tekoa nuo pienet ovat, vaikka alussa niin kovin pieniä ja hauraita.

      Poista